lauantai 19. huhtikuuta 2014

kukkia ja leopardia

Ihanaa pääsiäistä! Itelläni tuli tää loma kyllä niin tarpeeseen ja aijon nauttia näistä parista vapaapäivästä ihan täysillä! Mulla onkin joka päivälle suunnitelmia, eli ei ainakaan tarvitse pelätä, että kävisi aika pitkäksi. Toisaalta lomalla kuuluukin vähän laiskotella, joten ei se ehkä pahitteeksikaan olisi. Eilen lähdettiin perheen kanssa heti aamusta isovanhemmille kylään ja vieteltiin siellä serkkujen kanssa päivä. Tänään mulla onkin sitten hirmuisesti tekemistä luvassa! Ihan kohta ollaan menossa Maijan, Merin ja Ilonan kanssa Pirkkolaan kuntosalille ja uimaan. Se paikka on tänään kiinni, mutta päästään sinne, koska Maijan äiti on siellä töissä. Elikkä ollaan sitten varmaankin ainoita ihmisiä siellä, ellei siellä sitten satu olemaan joitakin muita työntekijöitä. Jotkut mun blogin vanhat lukijat ehkä saattaakin muistaa, että oltiin siellä kerran aikasemminkin ja tein siitä tänne postauksen! Mutta tosiaan, sen jälkeen mennään varmaan johonkin vielä syömään, ja illalla olisi vielä tarkoitus mennä elokuviin katsomaan Outolintu. Mukava päivä tyttöjen kanssa siis luvassa!

Huomenna oonkin sitten lähdössä maalle sukulaisille. Tullaan takaisin vasta maanantai-iltana, jolloin loma jo loppuukin ja tiistaina pitäisi taas raahautua aikaisin aamulla kouluun. Mutta nyt riennän äkkiä pakkailemaan ja lähden sinne Pirkkolaan! Viettäkää kaikki mukava loma ja nauttikaa!





Ollaan hoksattu meidän koulun lähistöltä eräs pieni kiinalainen ravintola, jossa on ihan älyttömän halpaa! Ollaankin käyty siellä nyt lyhyen ajan sisällä jo kolmesti. Siellä on yleensä tosi hiljaista, joka on mun mielestä iso plussa. Käytiin taas keskiviikkona siellä Anninan kanssa hypärillä syömässä ja otin itse kanaa ja riisiä, joka maksoi alle viisi euroa. Noi molemmat annokset on siis lasten annoksia, mutta en jaksanut syödä tota edes loppuun! Sushitkin on tuolla älyttömän halpoja ja hyviä, joten ei siis mitään valittamista!




Sitten mun aivan ihanat uutukaiset! Kävin tällä viikolla vihdoin Kookengästä ostamassa pitkään himoitut Vanssit. Mietin todella kauan siellä kaupassa, ostanko perus mustat vai nuo leopardikuvioiset. Alunperin menin sieltä kaupasta hakemaan niitä mustia, mutta kun huomasin siellä hyllyllä noi, niin en voinut vastustaa kiusausta! Onhan noi vähän silmiinpistävät ainakin omasta mielestäni, mutta ihan kivaa piristystä mun muihin tylsiin vaatteisiin. Jalassa noi näyttää mielestäni ihan älyttömän kivoilta! Hintaa näillä oli 75€.





Torstaina kävin pikaisesti BikBokissa pyörähtämässä ja mukaan tarttuikin tuollainen kesäinen kukkatoppi! Toi istuu tosi hyvin päälle ja oon muutenkin ihan rakastunut kaikkiin kukkakuoseihin! Hintaa tällä oli sellaiset 15€ suunnilleen.




sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Summer - hair gets lighter, skin gets darker, drinks get colder, weather gets warmer, music gets louder, nights get longer and life gets better

Tervehdys ihanat! ♥ Miten musta tuntuu, että tää mun postaustahti alkaa pikkusen lipsua ja mulla ei oikeestaan tunnu olevan ikinä mitään asiaakaan.. Ite en osaa oikeen kantaa kameraa mukana muuten kun kesäisin, koska mitäpä kuvattavaa sitä edes olisikaan, kun kaiket päivät kuluvat koulussa. Kotona taas en tee oikeastaan paljon mitään kuvaamisen arvoista. Ajattelin kuitenkin, että tekisin teille vaikka jonkun my day -tyylisen postauksen kuvilla joku päivä! Joko sitten iphonella kuvailisin taikka kantaisin kameraa mukana, kumpi vaan. Mitä mieltä olisitte jostain tällaisesta? Saa myös antaa kaikenlaisia omia ideoita mitä voisin toteuttaa!

Huomenna mulla on taas kiireinen päivä: koulua kello neljään asti ja heti kuudelta vuorossa treenit. Meillä onkin itseasiassa joukkueen kanssa enää neljät treenit ennen HAC :n kevätnäytöstä! Jänskättää jo pikkuisen etukäteen, vaikka pelkkä näytöshän se vaan on... Kiva kuitenkin päästä näkemään seuran muiden joukkueiden esityksiä ja esittämään muille omamme!



Mulle tuli ikävä kyllä tähän viimeiseen jaksoon kaksi hypäriä, jotka onkin elämäni ensimmäiset hypärit. ;D Oon yrittänyt parhaani mukaan vältellä noita hyppytunteja, itelläni kun on niin pitkä koulumatka etten ehtisi välissä kotiin, eikä siellä koulussakaan ole kiva sitä aikaa istuskella. Onneksi kuitenkin Anninalla on mun kanssa nuo hypärit samaan aikaan, ettei tarvitse yksikseen keksiä tekemistä. Ehditään myös toisena päivänä mennä Anninalle, koska siinä välissä sattuu olemaan ruokailu, jolloin toi hypäri kestää yli kaksi tuntia. Viime keskiviikon hypärillä käytiin sitten Alppipuistossa napsimassa parit kuvat, sekä mentiin ostamaan kaupasta kuumat kahvit ja kaakaot. Kesä on muutenkin tuloillaan, niin voi vaikka sitten tuossa ajassa mennä käymään keskustassa, tai mennä muuten vaan oleilemaan jonnekkin ulos. 




Yritin viime viikolla tehdä kotona frozen yogurttia Ilonan antamilla ohjeilla, mutta taisin tehdä jotain väärin, koska toi ei onnistunut sitten ollenkaan. ;D Lisäksi unohdin sen sinne pakkaseen yli päiväksi ja illalla se olikin sitten ihan jäätynyt siihen astiaan kiinni...





Oltiin viikko sitten taas viettämässä luokkalaisten kanssa aikaa Hannalla ja olinkin siellä itseasiassa koko viikonlopun. Katottiin telkkaria, leivottiin, kokkailtiin yms. Oli kyllä toosi mieluinen viikonloppu! ♥


Koulun kahvilaan siis leivottiin yhdessä suklaamuffinsseja, mangojuustokakku, kinkkupiirakka ja porkkanakakku. Valitettavasti ei itse noita saatu syödä, vaikka mieli olisi tehnytkin! 


 Hyvät yöt kaikille! ♥


perjantai 4. huhtikuuta 2014

One day, i'm going to get out of here, and i'm going to see the world

Oon miettinyt nyt ehkä 15 minuuttia tän koneen ääressä miten tän postauksen alottaisin, mutta aivot lyö kertakaikkiaan niin tyhjää, etten tunnu saavan oikeen mitään tekstiä aikaiseksi. Niimpä mun tarkoituksena ei ole nyt jäädä mitenkään höpöttelemään, tulin vaan laittamaan teille muutamat kuvat tänne viime päiviltä. Oon nyt potenut tässä viikon verran flunssaa, joka sais kyllä mun puolesta loppua jo. Lämpöä mulla on ollut nyt neljän päivän ajan, joka on tosi outoa, koska mulle ei ikinä nouse kuume! Oon ollut kunnon kuumeessa viimeksi ehkä 8-vuotiaana. Flunssan lisäksi mulle iski nyt myös korvatulehdus, ja kävin tänään lääkärissä hakemassa antibiootit. Huomenna ja sunnuntaina ois tarkoituksena mennä muutaman mun luokkalaisen kanssa Hannalle yöksi, joten toivotaan että tää olo tästä paranee yön aikana! 







Viime aikoina on taas tullut pyörittyä kaupoissa jonkin verran, joten tässä tulis taas muutamia uusia juttuja!


Mukaan tarttui ihanan pirtsakan värinen mekko Veromodasta! Näytti niin kivalta ja kesäiseltä, että oli pakko sovittaa tota kaupassa, jonka jälkeen en voinutkaan enää sitä sinne hyllylle jättää. Toi on ihanan kevyttä kangasta ja
toi malli tuo mukavaa vaihtelua mun nykyisiin mekkoihin! Hintaa tällä oli muistaakseni noin 40€.






H&M :stä pitkä ohut neule, oon ettinyt jotain ton tyylistä jo pitkään! Tää maksoi muistaakseni jotain 12-15€.


tennarit: H&M / 9.95€
housut: BikBok / 19.95€
ponnarit: Anttila / 5.90€
huulirasva: Anttila / 3.50€


Ja tänään kävin vihdoinkin kampaajalla! Mulla oli aamulla espanjan koe, jonka jälkeen lähdin kiireen vilkkaa keskustaan lääkäriin tän korvatulehduksen takia. Käytiin siinä sitten iskän kanssa nopeasti syömässä ja kello 12 mulla oli kampaaja varattuna. Laitettiin vähän vaaleita raitoja tasoittamaan noita mun tummia kohtia tyvessä ja tasoitettiin latvat. Nyt hiukset tuntuu niiin hyväkuntoisilta ja keveiltä, kuten aina kampaajan jälkeen. Kampaajalla käynti on kyllä yks parhaista tavoista piristää itseään, mutta valitettavasti ainakin mun hiusten kohdalla niin kallista touhua, ettei siellä kovin usein viiti ravata.





sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Random pictures



1. Päivän pelastus kun löytää tällaisen pakastimesta ♥ Toi maku ei kylläkään oo aivan niitä mun suosikkeja, toi on nimittäin ehkä vähän liian suklaista ja sellasta 'tuhtia' mun makuun. 2. Nukuin yks päivä niin paljon pommiin, etten ehtinytkään enää kouluun ollenkaan... Olisi nimittäin ollut vain kaksi oppituntia sinä päivänä. Kotona sitten vietin aamupäivän ja tein rästiin jääneitä kouluhommia. 3. Löllönuttura koulussa, mua alkaa yleensä aina jossain vaiheessa päivää ahdistaa jos mulla on hiukset auki, jolloin mun on pakko vetäistä ne edes jotenkin kiinni :D 4. Maijan kanssa kahvilla ♥


5. Aamu-selfie pörröhiuksilla 6. Banskupannareita with mustikat ja siirappi 7. Huomaa, että kesä tekee tuloaan, kun joka paikkaan alkaa ilmestyä kukkia ♥ Varsinkin mun mamilla on tällainen taipumus aina keväisin 8. Näköjään sama aamu kyseessä tässäkin kuvassa


9. Käytiin iskän kanssa keskustassa syömässä, jonka jälkeen kävin eräässä kahvilassa lunastamassa ilmaisen kahvin täyttyneellä leimakortillani! 10. Mun 13-vuotiaalle pikkuveljelle on tullut joku ihmeen hurahdus ruuanlaittoon, ja nykyään se kokkaakin mulle aika useasti ruokaa päivisin. How weird is that?! 11. Tällä viikolla oltiin mun stunttiryhmän kanssa kisiksellä stunttailemassa, koska meidän joukueessa on sellainen käytäntö, että joka viikko pitäisi mennä oman ryhmän kanssa tunniksi stunttailemaan vapaa-ajalla. Ehdittiin tosin olla vaan noin puoli tuntia, koska yhdelle meistä tuli menoa. 12. kesäkesäkesä ♥


13. Joskus aika kauankin aikaa sitten tekemässä läksyjä with my girls ♥ 14. Tuli taas torstaina vähän shoppailtua... ;) 15. Hahha, löydettiin Maijan kanssa Seppälän lastenosastolta (mitenköhän me sinne edes päädyttiin...?) ihan älymageet housut joita oli pakko sovittaa! 16. Valkosuklaamoussea ja fazerin sinistä ♥

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Let your smile change the world, don't let the world change your smile

Aurinkoiset perjantaiterkut kaikille! ♥ Täällä ollaan taas ja isot pahoitteluni siitä, ettei musta ole kuulunut taas toositosi pitkään aikaan mitään, reaaliajassa siis kahteen viikkoon. Suurimpana syynä tähän on se, etten ole siis vieläkään hankkinut sitä uutta tietokonetta tuon rikkinäisen tilalle. Oon nyt tässä pari viimeistä kertaa postaillut perheen yhteiseltä koneelta, mutta koska mun pikkuveli viettä siinä suurimman osan aikaa, niin en siihen melkeimpä ikinä pääse. Nyt kävi vielä niin, että sekin kone meni ilmeisesti jotenkin rikki, eikä sillä pääse enää nettiin! Haha, hyvä tuuri meillä tän elektroniikan kanssa. :D Joten nyt siirryinkin sitten käyttämään tätä iskän konetta jolla tällä hetkellä täällä kirjoittelen, vaikka todellisuudessa mun pitäis olla tälläkin hetkellä jo lukemassa kovaa vauhtia huomiseen yhteiskuntaopin kokeeseen... 

No, mitä mulle kuuluu? Eipä itseasiassa sen kummempia, treeneissä menee ihan kivasti, toi sää on aivan ihana ja tänään starttasi taas se kuuluisa koeviikko! Itselläni on vain neljä koetta tässä jaksossa, koska mulla on vain viisi kurssia eikä matikasta tule tällä kertaa koetta. Tämä tarkoittaa sitä, että mulle siunaantuu myös pari vapaapäivää, joista yksi on juurikin tänään. Noissa neljässä kokeessakin on kyllä ihan riittävästi, empä ole nimittäin juuri yhtään vielä noihin kokeisiin lukenut... Kiireinen ja opiskeluntäyteläinen viikko on siis mulla luvassa!

Ainiin, vielä yhdestä asiasta haluan teille kertoa! Minä, Maija sekä Maijan isosisko ja kaveri ostettiin tossa pari viikkoa sitten lentoliput ja lähdetäänkin kesäkuussa viikoksi Barcelonaan! Tarkoituksena olisi vuokrata jonkinlainen huoneisto Barcelonetan alueelta, jossa sitten eleltäisiin noin viikon verran. Lähdetään tuonne siis kesäkuun 11. päivä ja tullaan takaisin 19. päivä. Oon niiin innoissani tosta matkasta, en malttaisi yhtään odottaa!





Pääsin eilen koulusta jo kello 11, joten päätettiin sitten lähteä Maijan kanssa hetkeksi keskustaan. Pyysin Maijaa ottamaan siinä matkalla musta parit asukuvat, kun olin kerrankin pukeutunut hameeseen vaihtelun vuoksi! Ulkona alkaa olla jo sen verran lämminkin, ettei tullut edes yhtään kylmä, varsinkin kun oli nuo polvisukat jalkoja lämmittämässä.



Tänään valmistin aamupäivällä taas itselleni noita herkkubanskuja! Lautasella on siis paistettuja banaaneja, mustikoita ja hujanaaa, sekä päällä ripaus kanelia. Toi on niin herkkua!






Jokusen aikaa sitten Anninalla tyttöjeniltaa viettämässä tehtiin myös banaanilettuja, joihin tulee siis vaan kananmunaa ja banaania. Toikin on kyllä niin helppo ja hyvä ruoka, ja tosi nopea valmistaa!